Hyvää sunnuntaipäivää kaikille. Nyt olis tarkoitus puhua tästä boksista.
Kolme täysin erilaista elokuvaa, joista löytyy uniikkia salaperäisyyttä, kameratyöskentelyä, valaistusta ja tietenkin mielikuvitusta. Voisin melkeimpä sanoa että Karim Hussain on nero. Hussain on ohjaaja jolla on aivan oma maailmansa. Esikoisteoksensa jälkeen hänen elokuvia on takavarikoitu, kielletty ja silvottu sensuurin toimesta kaikkialla maailmassa.
Subconscious Cruelty
Sanon suoraan.. Tämä elokuva on sairain ja häiritsevin elokuva minkä olen ikinä nähnyt. Jo elokuvan alkuvaiheessa mietin että mitä ihmettä mie katon. Elokuvassa ei varsinaista juonta ole vaan se on kuin julma painajainen siitä minkälainen ihmiskunta on nykyään. Jo pelkkä elokuvan traileri on määritelty K-18 luokkaan joten varoituksen sanat: Tämä elokuva tuhoaa mielesi. Et ajattele enää mitään muuta kuin sitä mitä näit. Kovemman luokan leffaa saa hakemalla hakea. Jos olet nähnyt kyseisen mestariteoksen ja luulet että jokin muu elokuva on pahempi.. Kerro minullekkin.:)
Elokuva on valmistunut vuonna 2000 ja pääosissa nähdään Brea Asher, Christopher Piggins, Eric Pettigre ja Ivaylo Founev
Ascension
Subconscious Cruelty leffan jälkeen odotin tästä jotain pahempaa, mutta yllätyin positiivisesti vaikka elokuvassa oli melko vähän raakuutta. Itse elokuvan juoni on jo ajatuksia herättävä.
Jumala on kuollut ja Jumalan paikan on vallannut olento, joka on kääntänyt maailmanjärjestyksen ylösalaisin. Kuolinhetkellään Jumala Vapautti kaiken energiansa tehden kaikista ihmisitä Profeettoja ja Jumalankaltaisia olentoja. Tosin kohtalokkain seurauksin. Kolme naisprofeettaa matkaa tuhon ja kaaoksen läpi kohti Jumalan paikkaa tarkoituksena palauttaa järjestys ja pelastaa ihmiskunta ennenkuin on liian myöhäistä.
Ascension on genreltään uniikki elokuva. Se on valmistunut vuonna 2002 ja pääosissa on
Marie Josee Croze ja Barbara Ulrich. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen leffa. näyttelijäsuoritukset onnistuneita ja elokuvan tunnelma tarttui minuun. Suosittelen syvästi tätä elokuvaa mikäli fantasia tyyppinen elokuva menee.:)
The Beautiful Beast
Tämä elokuva kallistuu perus perhedraamaan. Leski Louisella on liian läheinen suhde kauniiseen, mutta vähä-älyiseen poikaansa. Myös hänen tytärtänsä repii rakkaus ja mustasukkaisuus veljeensä. Eräänä päivä Louise tuo kotiinsa uuden miehen, jolloin mustasukkaisuus ja päivittäinen kauhu johtaa katastrofiin... (lainasin Discshopin juonisepustusta koska minun oli hyvin hankala tiivistää elokuvan tapahtumat muutamaan riviin)
Draamaelokuvaksi tämä oli erittäin hyvä. Se perustuu kanadalaisen kirjailija Marie-Claire Blasin ensimmäiseen romaaniin, jonka hän kirjoitti 17 vuotiaana. Elokuva on jääkylmä ja kauhistuttava kuvaus epänormaalista perheestä, joka on hajoamassa. Elokuva on valmistunut vuonna 2006 ja pääosissä on Carole Laure ja Caroline Dhavernas.
Suosittelen tätä kokoelmaa teille, jotka etsii ainutlaatuista elokuvakokemusta. Jos on kysyttävää näistä elokuvista nii kysykää pois.:)
Yrkke kiittää.