Tähän siis on tultu.. Ensimmäinen katselukerta oli yhtä tuskaa, mutta nyt toiseen kertaan.. tekee kipeää.
Siis tehdäänpä yks asia selväksi. George A. Romero ja Stephen King toivat yhteisvoimin Creepshow leffan, johon sisältyy lyhyitä tarinoita Creepshow sarjakuvalehdestä. Omasta mielestä idea muuttaa kauhusarjakuvakertomus elokuvaksi on nerokas ja vieläku ekassa leffassa esiintyy itse Leslie Nielsen pahisroolissa. R.I.P. Leslie..
Monessa tarinassa on suurta potentiaalia saada itsestään elokuvajulkaisu ja sen takia tuli jatko-osa. Creepshow 2 oli astetta raaempi kuin edeltäjänsä ja piti myös yllä sarjakuvamaista teemaa. Esimerkiksi molemmissa leffoissa alussa tarina kerrotaan piirretyn muodossa, jossa seurataan Billy poikaa joka törmää Creep nimiseen henkilöön, joka antaa Billylle uusimman Creepshow lehden. Sitten tarinat muuttuvat kuvista elokuvaksi.
Siinäpä tiivistettynä kaks ekaa Creepshowta. Tässä kolmos osassa, kuten myös aikaisemmissa, on lyhyitä kauhutarinoita. Se on ehkä ainoa asia mikä antaa sellaisen käsityksen et tämä kasa hevonpaskaa on "oikea" jatko-osa kuuluisille Creepshow ykköselle ja kakkoselle. Lainatakseni Tom Savinia (meikkitaiteilija, joka on ollut lukemattomissa kauhuelokuvissa mukana) "Tales From The Darkside (1990) on OIKEA Creepshow 3"
Jep.. paskaa tää o mustaki.:D
Mutta nyt itse elokuvaan:
ALICE
Alice on pilalle hemmoteltu teini joka saa Sweet Sixteenin teinien näyttävän nuorelta portaikon alla asuvalta Harry Potterilta (Outo vertaus mut muuta en keksinyt) Kotiin tullessaan hän hoksaa isällään kummallisen näköisen kaukosäätimen, jonka hän oli ostanut joltain katumyyjältä. Säätäjä tekee outoja asioita: Värin säätö muuttaa Alicen perheen afroamerikkalaisiksi ja tekstitys namiska muuttaa ne Espanjalaisiksi ja singaalinappula muuttaa Alicen joksikin ihme mutaatioksi (jonka muka pitäisi olla hänen oikea hahmo?) Tarina päättyy siihen kuinka Alicen perhe tajuaa mikä hirvitys heidän kultainen ihana pikku tyttö on ja menevät paniikkiin. naapurin hullu tiedemies muuttaa "tyttöparan" pupuksi ja poistuu paikalta.
THE RADIO
Jerry pottuuntuu kun hänen radionsa pasahtaa romuks ja lähtee ostamaan käytettyä tilalle joltain katumyyjältä. Takaisin kotona radio toimii vähän eri tavalla kuin Jerry odotti. Tämä nimittäin puhuu ja kuuntelee hämmentynyttä partanaamaa. Ajan kuluessa Jerry kuitenkin joutuu jonkin sortin vaikeuksiin ja radio kehottaa tekemään asioita jotka ei ole kovin laillisia. Tappaa vuokraisännän ja pöllii rahalaatikon, jonka vuokranperijä on ryöstänyt yhdessä hänen tyttöystävän kanssa. Jostain syystä idiootti-Jerry päättää lyöttäytyä yhteen tämän naisen kanssa eikä kuuntele ollenkaan radion varoituksia. Se koituukin Jerryn kuolemaksi ja raha vaihtaa omistajaa.. (Sekava tarina, eikä jaksanut kiinnostaa pysyä mukana)
Rachel The Callgirl
Rachel on likainen huora joka tappaa asiakkaansa heti työsuorituksen jälkeen. Hänen seuraava asiakas on himmeän oloinen ja kumma hiippari Victor. Kaikki menee hyvin kuten normaalisti, mutta Victor osoittautuukin Pacman Vampyyriksi (siltä se näyttää!) ja Rachel huomaa et tältä asiakkaalta ei tippiä heru.
Professor Dayton's Wife
Hullu tiedemies Dayton päättää yhtäkkiä mennä naimisiin, mutta mistä hän on voinut löytää itselleen täydellisen vaimon. Pari häävierasta keksii että Dayton on tehnyt itselleen vaimon, koska hänellä on ollut tekeillä jokin salainen kokeilu. Näin ollen kaverukset päättävät ottaa selvää. Perin pohjin.
(Täytyy myöntää: tämän tarinan "splitsplät" efektit on ihan ok)
The Haunted Dog
Tohtori Farewell on perus mulkku, joka tykkää bilettämisestä, ajattelee vain omaa napaansa ja käyttäytyy melko vittumaisesti potilailleen. Hodarijonossa tää apina pudottaa herkullisen ateriansa maahan ja antaa sen kerjäläiselle. Tohtori ostaa uuden hodarin ja painelee pois samalla kun kerjäläinen kuolee heti syötyään.
Pitkän päivän jälkeen tämä kerjäläinen alkaa ilmestyä Farewellin nurkille ja vaatii kostoa.
Kaikki tarinat jännästi yhdistyy toisiinsa, mikä on ehkä ainoa hyvin onnistunut asia tässä leffassa. Taas toisaalta The haunted Dog tarinan Tri Farewelliä näyttelevän Kris Allenin suoritus on aika huvittava. Muiden näyttelijöiden suoritus.. mm.. keskivertaista hiukkasen huonompaa.
Elokuvan on yhteistyölla ohjannut
Ana Clavell ja James Glenn Dudelson.
Käsikirjoituksessa on ollut mukana ohjaajien lisäksi Scott Frazelle, Pablo Pappanno ja Alex Ugelow.
Näyttelijäkaartiin on ahdettu Bunny Gibson, Matt Fromm, Nathan Kirkland,Roy Abramsohn, Selma Pinkard, Stephanie Pettee ja Susan Schramm.
Mitä muuta voisin sanoa tästä leffasta? En suosittele tätä kenellekkään, ketkä odottais tästä jotain Creepshown tapaista. Tässä ei ole mitään mikä liittyy Creepshow leffoihin, saati sitten sarjakuviin. Tällä paskakasalla ei ole mitään syytä kantaa nimeä CREEPSHOW! Jos tämä olisi ollut vaikka Five Creepy Tales ni olisin voinutkin hyväksyä tän leffan. Muttakun piti mennä tahrimaan Romeron ja Kingin kassikot. Oikeesti tässä ei oo mitään hyvää. Näyttelijät on tuntemattomia, hahmot unohdettavia, tarinat hatusta nostettuja, loppuratkaisut ennalta-arvattavia ja vielä kerran: TÄMÄ EI OLE OIKEA CREEPSHOW!! Tässä ei ole edes perinteistä piirrettyalkua.. tai no tavallaan on, mutta nii paskasti väännetty tietokoneanimaatio jostai vitun hodarikioskin pitäjästä, joka heti alussa teurastaa jonku koiran ja tarjoilee sit hotdoggeja (fucking originaalia) nimettömän kaupungin kansalle. Sanalla sanoen tää leffa on PASKA!
Deal with it.
Nyt en oikeesti jaksa enää kyykkiä tän koneen äärellä vaan päätän tämän tuskallisen postauksen tähän. Hyvää huomista Itsenäisyyspäivää ja toista Adventtisunnuntaita. Nyt meen syömään nuudeleita.
Moikka. ja kommentit olis kivoja.